Vedonlyöntiyhtiö Unibet lähetti useita Talent-kisaa käsitelleitä tiedotteita, joita myös tällä sivustolla julkaistiin.
Unibetin tiedotteita yhdisti se, että Markku Laamanen oli selkeä ennakkosuosikki. Viimeisessä tiedotteessaan Unibet nosti esiin myös Iinan, joka lopulta kamppailikin voitosta. Markku taas näytti finaalissa tv-katsojille ja sen jälkeen lehtihaastatteluissa, että ikä on tosiaankin pelkkä numero.
Skaban ykkönenhän oli - ainakin blogia päivittäneelle - puskista tullut Miikka Mäkelä, eli Motoriikka-Miikka, jota Seiska ehti jo syyttää kopioimisesta. Kopio tai ei, Motoriikka-Miikkaa Unibetin kautta pelanneet saivat rahansa mukavalla kertoimella takaisin.
Vedonlyöntiyhtiöistä Veikkaus saa Suomessa ymmärrettävästi eniten näkyvyyttä. Fiilispohjalta voisin heittää, että Unibet on näkyvyytensä puolesta lähellä kärkipäätä ulkomaalaisten puljujen liigassa. En sitten tiedä, onko pelkkää sattumaa, ettei Expektin ja muiden vedonlyöntifirmojen juttuja ole osunut yhtä paljon silmiini.
Tätä kirjoitusta järkevämpiä vedonlyöntijuttuja voi lukea Urheiluviikosta, jonne ropisee tekstejä kuin sieniä sateella.