Kategorian ‘Lehdistötiedotteet’ arkisto

Ampparit.com esittää uutisotsikot kartalla

Keskiviikko, Joulukuu 23rd, 2009

Ampparit.com, Suomen suosituin uutiskeräin, on vienyt uutisotsikot kartalle. Google Maps:n pohjalle rakennetulla Uutiskartalla otsikot näkyvät siellä, missä ne tapahtuvat. Esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla tapahtuva uutinen näkyy kartassa juuri rautatieaseman kohdalla, mikäli uutislähde on lisännyt paikkatiedon uutiseen. Näin Ampparit.com:n käyttäjille on tuotu mahdollisuus katsoa, mitä omalla paikkakunnalla tai jopa kotikadulla tapahtuu.

- Paikkatiedon ja uutisseurannan yhdistämistä olemme tutkineet jo lähes vuoden. Myös uutisiin pätee se sääntö, että mitä lähempänä ihmistä jokin asia on, sitä todennäköisemmin se on tärkeää ja mielenkiintoista. Uutiskarttamme avulla voi ihminen hahmottaa aivan toisella tavalla tavalla, mitä hänen lähiympäristössään tapahtuu, kertoo Ampparit Oy:n toimitusjohtaja Petteri Hannonen.

Uutiskartan rakentaminen edellytti myös uutislähteiden ja Amppareiden yhteistyön tiivistämistä - mitä tarkempaa paikkatietoa uutiseen on mahdollista liittää, sitä toimivampi on lopputulos: - Uutiskartan on mahdollistanut nimenomaan uutislähteiden innostuminen asiasta. Olemme saaneet mukaan jo useamman median ja uskon, että joukko kasvaa palvelun tullessa tutuksi, lisää Hannonen.

Mukana Ampparit.com:n Uutiskartan lähteissä ovat tällä hetkellä YLE, Iltalehti, Vartti, Suomen Kuvalehti, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat. Paikkatieto on liitetty uutisiin vielä pääosin paikkakuntatasolla. Kuitenkin, paikkatietoa on mahdollista tarkentaa katuosoitteeseen tai tarkkoihin koordinaatteihin asti ja näin jo osa lähteistä toimiikin.

- Uskomme lujasti Uutiskartan tarjoavan sekä lähteille että uutisista kiinnostuneille mielenkiintoisen tavan hahmottaa mitä ja missä tapahtuu, tiivistää Hannonen Amppareiden uutiskartan olemuksen.

Ampparit.com:n syötteiden kautta voi lukea myös Urheiluviikon urheilu-uutiset, joiden pääpaino on jalkapallossa, jääkiekossa ja F1-sarjassa. Vedonlyöntiaiheiset jutut löytyvät Urheiluviikon uudesta Veikkaus-kategoriasta.

Unibet: Berlusconi ei eroa

Tiistai, Joulukuu 22nd, 2009

Vedonlyöntiyhtiö Unibet tarjoaa sauman povata maailman tapahtumia ensi vuoden aikana. Juorujen lisäksi poliittiset ennusteet ovat maailmalla suosittuja: esimerkiksi italialaiset lyövät jo innokkaasti vetoa siitä, eroaako Silvio Berlusconi pääministerin pestistään. Berlusconihan toimii samalla AC Milanin puheenjohtajana. AC Milan on futishuhujen mukaan kaupan.

Ruotsalaiset lyövät vetoa uutisaiheista. He uskovat muun muassa, että Mona Sahlinista tulee seuraava pääministeri ja USA:n dollarin arvo on ensi vuonna kahdeksan kruunua tai yli. Kuninkaalliset häätkin kirvoittavat valistuneita arvailuja perheenlisäyksestä; jos Victoria tulee raskaaksi (ja vedonlyönti siitä on osunut), napsahtaa rahat takaisin Unibetin pelitilille nelinkertaisena.

Unibetin vedonlyöntikohde ja sille annettu vedonlyöntikerroin:

Eroaako Silvio Berlusconi Italian pääministerin tehtävästä vuoden 2010 aikana?
Kyllä 6,00
Ei 1,10

Kertooko kruununprinsessa Victoria vuonna 2010 olevansa raskaana?
Kyllä 4,00

Onko 1 USD arvoltaan 8 SEK tai enemmän vuoden 2010 aikana?
Kyllä 1,55
Ei 2,30

Maksaako yksi litra 95-oktaanista bensaa yli 14 SEK vuoden 2010 kuluessa?
Kyllä 2,10
Ei 1,65

Vedonlyöntijuttuja lisää Urheiluviikon Veikkaus-kategoriasta, jossa esiintyy Unibetin lisäksi tasaisin väliajoin muitakin vedonlyöntifirmoja, kuten Expekt, Betsson ja monia muita.

Unibet Open Varsovan voitto Ruotsiin

Maanantai, Joulukuu 7th, 2009

Unibet Open -pokeriturnaussarja sai myöhään eilen illalla Varsovassa uuden voittajan. Nuori ruotsalainen Jimmy Jonsson pudotti head-upissa ranskalaisen Regis Burlotin, joka hallitsi turnausta pitkään ylivoimaisella merkkipinollaan.

- Haluaisin tietysti ajatella, että kaikki oli kiinni vain pelistäni, mutta kyllä minulla oli tällä kertaa onneakin, onnellinen voittaja totesi pelin jälkeen.

Jonsson on pro-pelaaja Ruotsin tiimissä. Hän on osallistunut Unibet Open -turnauksiin useasti ennenkin. Tällä kertaa mukaan lähtee palkintopokaali ja yli 650 000 slotya palkintorahaa.

Suomalaispelaajista Varsovassa paras oli Jenni Laine, joka sijoittui turnauksessa kymmenenneksi. Jenni kuittasi sijoituksestaan 8443 euroa.

Unibet Open järjestettiin Varsovassa nyt jo kolmatta kertaa. Seuraava Unibet Open pelataan Budapestissa 4.−7.3.2010, ja karsinnat turnaukseen ovat jo käynnissä.

Tämäkin stoori perustui siis tietysti Unibetin tiedotteeseen. Betsson ja muut vastaavat vedonlyöntifirmat eivät näytä olevan yhtä aktiivisia tiedotepuolella. Ei ainakaan Suomessa.

Unibetin karsinnat Helsinki Freezeoutiin käynnissä

Tiistai, Joulukuu 1st, 2009

Unibet Poker tarjoaa suomalaispelaajille hienon sauman lunastaa yli 3500 euron arvoisen pelipaketin Helsinki Freezeoutiin. Paikan livepokeriturnaukseen voi voittaa pelaamalla päivittäisissä satelliiteissä, rakekisassa tai osallistumalla sit ’n go -turnaushaasteeseen.
Unibet Poker jakaa sivustollaan paketteja Helsinki Freezeout -pokeriturnauksen päätapahtumaan, joka pelataan Grand Casinolla 13.−15. tammikuuta. Yli 3500 euron arvoinen palkintopaketti sisältää mm. 3000 eron buy-inin turnaukseen, majoituksen Helsingissä sekä Unibetin illanvieton.

Suomalaispelaajat voivat lunastaa paikkansa Unibetin satelliittien, rakekisan tai sit ‘n go -turnauskisan kautta. Tällä viikolla käynnistyneet Unibetin Freezeout-satelliitit jatkuvat neljän viikon ajan päivittäin 27.12. asti.

Satelliittien lisäksi Unibet jakaa kolme pakettia Main Eventiin rakekisojen perusteella. Ensimmäinen paikka jaetaan välillä 23.11.−6.12. eniten reikanneelle suomalaispelurille ja toinen paikka on jaossa aikajakson 7.−20.12. parhaalle. Kaksikymmentä seuraavaksi eniten reikkikäsiä pelannutta suomalaista pääsee mukaan kutsuturnaukseen, jonka voittajalle on myös luvassa Freezeout-paketti. Lisäksi pelaamalla sit ‘n go -turnauksissa joulukuun aikana voi kuitata paikan Freezeoutin Main Eventiin, Terminatoriin tai rahapalkinnon.

Lisää vedonlyönti- ja urheilu-uutisia Urheiluviikosta, jossa julkaistaan Unibetin lisäksi monien muiden vedonlyöntiyhtiöiden tiedotteisiin pohjautuvia uutisia. Sivulta löytyy muun muassa Expektin ja Nordic Betin esittelyt.

Veikkaus-vedonlyöntiosion ja vedonlyöntiyhtiöiden esittelyjen lisäksi Urheiluviikosta löytyy alan termien - ylikerroin, arbitraasi ja niin edelleen - kuvailuja. Lue lisää vedonlyöntisanastosta.

Benjamin Jensen Jaguaareihin

Tiistai, Joulukuu 1st, 2009

Amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigassa viime kaudella viidenneksi sijoittunut Jyväskylän Jaguaarit on nimennyt yhdysvaltalaissyntyisen Benjamin Jensenin ensi kauden päävalmentajakseen.

Vuonna 2003 opiskelujensa takia Jyväskylään muuttanut Jensen on pelannut viisi kautta takamiehenä Jaguaareissa. Aiemmin tänä vuonna hänet nimettiin Suomen nuorten maajoukkueen päävalmentajaksi.

- Jaguaarit on todella kaivannut pitkäjänteisempää ratkaisua valmennukseen. On vaikea alkaa rakentaa joukkuetta, kun seuraavan vuoden valmennuksesta ei ole tietoa. Kuukausi sitten istuimme hallituksen kanssa alas ja päädyimme heidän ehdotuksestaan tähän ratkaisuun, Jensen sanoo.

Lisää urheilu-uutisia Urheiluviikosta. Saitti keskittyy jääkiekkoon, jalkapalloon ja Formula 1 -sarjaan.

Juniorijääkiekkoa Malmin jäähallilla

Tiistai, Marraskuu 24th, 2009

Malmin jäähallilla on pelattu syyskuun alusta lähtien lauantai- ja sunnuntaiaamuisin pikkujunnuille lanseerattua uutta SC-Liigaa. Liigan on lanseerannut Helsingin Sport Center Service Oy eli tuttavallisemmin Malmin jäähallin kahvila. Idean isänä voidaan pitää yrityksen omistajaa, Mika Herrasta.
SC-Liiga on kutsuvierasliiga, joka on tarkoitettu vuonna 2000, 2001 ja 2002 syntyneille junioreille. SC-Liigaan on kutsuttu tänä vuonna joukkueita seuraavista seuroista: IHK, OKK, HJK, Kojo, Karhu-Kissat, RED Wings, Viikingit ja Kurra. Liigan päällimmäisenä tarkoituksena on tuoda peli-iloa ja yhdessäolon riemua pelaajille ja tätä kautta myös koko perheelle.

Mika Herranen kertoo SC-Liigan taustoista: Kyseiset ikäluokat pelaavat Suomen jääkiekkoliiton Etelän alueella Leijonaliigaa joulu-maaliskuun aikana. Joukkueet aloittavat toimintansa kuitenkin jo viimeistään syyskuun alussa eli peleille on todella kova kysyntä jo kauden alussa. Nyt tarjosimme SC-Liigan kautta tähän mahdollisuuden ja innostus on ollut valtava. Mukaan saatiin heti 24 joukkuetta kolmesta eri ikäluokasta ja lisääkin olisi ollut tarjolla. Valitettavasti jäätä on rajoitetusti ja kaikkia ei näin ollen saatu mukaan, mutta toivottavasti ensi kaudella tilanne on parempi. Pelaajat, valmentajat ja vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä, joskin aikainen aamuaika ei tunnetusti ole kaikille se ihan sopivin hetki pelata ja harrastaa. Tiukkoja ja tasaisia matseja on ollut viikko toisensa jälkeen, ja mikä parasta, kivaa on ollut, Herranen toteaa.

Liigassa on pelattu 5.9. – 22.11. välisinä viikonloppuina 3 kierrosta ikäluokittain. Jokaisesta kierroksesta on pidetty omaa sarjataulukkoa, ja sen sijoitusten perusteella joukkueet ovat saaneet pisteitä kokonaistilannetaulukkoon.

SC-Liiga huipentuu Malmin jäähallilla la 28.- su 29.11. klo 8-10. Tällöin pelataan lauantaina 2000 syntyneiden ikäryhmän sijoitus- ja loppuottelut sekä jaetaan palkinnot. Sunnuntaina pelataan vuonna 2001 ja 2002 syntyneiden sarjojen sijoitus- ja loppuottelut. Voittajajoukkueille sekä toiselle ja kolmannelle on luvassa upeat kiertopalkintopokaalit ja mitalit.

SC-Liiigan pääyhteistyökumppanina on vuonna 2009 ollut Pro Kala ry. Muita mukana olleita kumppaneita ovat Hartwall, Fazer ja Kalatukku E. Eriksson. Tervetuloa seuraamaan ja kannustamaan junioreita SC-Liigan superviikonloppuna Malmin jäähallin jääkiekko-otteluihin!

Urheilu-uutisia huippu-urheilusta voi lukea Urheiluviikosta. Viime päivinä näkyvästi ovat olleet esillä muun muassa F1-kuski Kimi Räikkönen ja hänen tulevat moottoriurheilukuvionsa, jalkapalloseurat Real Madrid, Manchester United ja FC Barcelona, jotka ovat kohta tositoimissa Mestarien liigassa.

Nääsvillestä nettipokerin Mekka

Tiistai, Marraskuu 24th, 2009

Ja lisää vedonlyöntitiedotteita - kappas, kappas, tämäkin tuli Unibetilta.

Lauantaina pelatun SM-nettipokerin Seven Card Studin mestaruuden vei Markus Ackman, joka voitti jo aiemmin kisoissa myös Razzin mestaruuden. Tamperelainen Ackman kruunasi voitollaan kotikaupunkinsa menestyksen tuoden jo neljännen SM-tittelin kisoista Tampereelle.

Nettipokerin SM-kisoissa yhteensä neljä mestaruutta menivät tamperelaisille pelaajille. Ackmanin lisäksi Tampereen lippua kisoissa pitivät korkealla Shorthanded No Limit Hold’emin voiton napannut Jami Juutila ja Limit Hold’emin voittanut Sauli Alho.

SM-kisoissa oli jaossa palkintoja yhteensä yli 100 000 euron arvosta. Kisat päättyivät eilen pelattuun No Limit Hold’em Bigshotsiin, jonka voiton vei Thanh Doan. Nettipokerin SM-kisat järjestivät Pokerisivut.com ja Unibet.

Urheiluviikon Veikkaus-osiosta lisää mielenkiintoisia vedonlyöntijuttuja.

Esa A vie BB:n, Thanh Doan vei SM-nettipokerin

Tiistai, Marraskuu 24th, 2009

Unibet-juttu 1:

Big Brother -tosi-tv-ohjelman voitto ratkeaa sunnuntaina. Vedonlyöntiyhtiö Unibet uskoo, että talosta ulos 50 000 euroa rikkaampana kävelee tekniikan tohtoriksi opiskeleva Esa A.

Finaalissa ovat Esan lisäksi ennakkosuosikkeihin lukeutuva Kätlin, Antti ja Aso. Vedonlyönti Esa A:n puolesta antaa sauman tienata rahat 1,6-kertaisina takaisin. Kätlinin voitto toisi rahat taas 2,45-kertaisina takaisin. Ason voittokerroin on 7,5. Antilla taas 40,00.

Kuten tästä blogikirjoituksesta näkee, Unibetin kertoimet eivät olleet kohdallaan ainakaan Talent-skabassa, joten ehkä tässäkin voisi hakea pientä yllätystä ja olla pelaamatta absolutistinörttiä, kuten Unibet Esaa kutsui tiedotteessaan.

Unibet-juttu 2:

Nettipokerin SM-kisat huipentuivat maanantaina pelattuun No Limit Hold’em Bigshotsiin. Voiton vei Unibet Open Lontoo -liveturnauksenkin voittanut Thanh Doan. Aleksi Valavuori oli kolmas.

- Oli aika tiukkaa peliä, mutta en onneksi joutunut ottamaan suuria riskejä. Pystyin pelaamaan keskittyneesti alusta loppuun ja lukemaan muiden peliä hyvin, Doan summaa menestystään Bigshotsissa.

Varsovaan lähtee myös Aleksi Valavuori, joka päihitti eilisessä turnauksessa muun muassa pokeriammattilaiset Ville Wahlbeckin, Ilari Sahamiehen ja Jens Kyllösen. Maltti oli Valavuoren valtti pokeritähtien kivikovassa seurassa.

- Kippailin tosi koviakin käsiä enkä ottanut riskejä. Maltoin pelata kärsivällisesti, mutta toimin silti aina heti, kun paikka tuli. Eilinen turnaus oli kovin, mitä olen koskaan pelannut, sillä vastassa oli Suomen ja maailman parhaita pokerikasvoja, Valavuori hehkuttaa.

Nettipokerin SM-kisoissa oli jaossa palkintoja yli 100 000 euron arvosta. Skabat järjesti Unibet yhteistyössä Pokerisivut.com:n kanssa.

Unibet-juttuja napsahtelee tähän blogiin melko usein, koska kyseinen firma lähettää tiedotteita jatkuvasti. Expektistä, Nordic Betistä, Betwaysta ja muista vedonlyöntifirmoista löytyy juttuja Urheiluviikosta.

Urheiluviikossa on urheilu-uutisten lisäksi myös lyhyitä vedonlyöntiaiheisia artikkeleja esimerkiksi jalkapallovedonlyönnistä, jääkiekkovedonlyönnistä ja tennisvedonlyönnistä. Kyseisistä jutuista löytyy linkkejä edellä mainittuihin vedonlyöntifirmoihin.

Jussi Nevanlinna jyräsi

Tiistai, Marraskuu 24th, 2009

Kokenut pokerihai Jussi Nevanlinna jyräsi SM-nettipokerin Main Eventissä
Pokeriammattilainen Jussi Nevanlinna päihitti viihdejulkkikset eilisessä No Limit Hold’em Main Eventissä. Nettipokerin SM-kisat päättyvät tänään pelattavaan No Limit Hold’em Bigshotsiin.
Eilen pelattu nettipokerin SM-kisojen Main Event päättyi pokerikasvo Jussi Nevanlinnan voittoon. Turnauksessa mukana pelanneet julkkikset Kim Heroldista Jasper Pääkköseen eivät Nevanlinnan kyydissä pärjänneet. Etenkin high-stakes käteispeleistä tunnettu Nevanlinna on yksi Suomen ”pokeritoivoista”.

- Pelasin keskittyneesti, enkä hölmöillyt turhia. Mukana oli toki myös onnea, ja moni 50-50-tilanteista kääntyi edukseni, Nevanlinna summaa voittonsa aakkosia.

Kisat huipentuvat tänään kello 20 pelattavaan No Limit Hold’em Bigshotsiin, johon myös Nevanlinna osallistuu. Bigshots-pöydässä istuu useampia pokeriammattilaisia, mm. Unibetin pro-pelaaja Jens Kyllönen sekä Ville “Isokala” Wahlbeck. Voittopotin lisäksi Bigshotsissa pelataan paikoista Unibet Open -liveturnaukseen Varsovaan 3.-6.12.

Nettipokerin SM-kisat järjestävät Unibet ja Pokerisivut.com.

Edellä olevasta linkistä voit tutustua Unibet-esittelyyn Urheiluviikon sivuilta. Urheiluviikosta löytyy myös muun muassa vedonlyöntiyhtiö Expekt-esittely. Expekt on perustettu vuonna 1999.

Vedonlyöntitiedotteita

Keskiviikko, Marraskuu 18th, 2009

Unibetin tiedote:

Marko Kilpi vie dekkarillaan Finlandia-palkinnon

Vedonlyöntiyhtiö Unibet uskoo, että kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaa tänä vuonna Marko Kilpi poliisiromaanillaan Kadotetut. Kriitikoiden mukaan Kilven romaani kuvaa vauhdikkaasti poliisin työtä ja ottaa kantaa aikamme ilmiöihin.

Ehdokasvalinnan tehneen palkintoraadin mukaan Kadotetut erottuu tavanomaisista dekkareista tarkastelemalla rikosta vakavasti psykologisena, humaanismoraalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Kilpi sai esikoisromaanistaan Jäätyneitä ruusuja Johtolanka-palkinnon 2008.

Unibet Kilvelle antama vedonlyöntikerroin 3,25. Finlandia-palkinnosta käydään hyvin tasainen kisa, sillä Kilven niskaan hengittävät Kari Hotakainen ja Antti Hyry kertoimella 3,75.

Finlandia-palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Tänä vuonna palkinnon saajan valitsee kulttuurineuvos Tuula Arkio. Voittaja ilmoitetaan 2. joulukuuta.

Unibetin kertoimet

Finlandia-palkinto 2009 Kuka heistä voittaa?

Kilpi, Marko 3,25
Hotakainen, Kari 3,75
Hyry, Antti 3,75
Melender, Tommi 4,50
Mazzarella, Merete 5,00
Hautala, Turkka 5,50

Lisää vedonlyöntiuutisia Urheiluviikon Veikkaus-osiosta, jossa julkaistaan päivittäin myös urheilu-uutisia. Uutisten lisäksi Urheiluviikosta löytyy vedonlyönnissä hyödyllisiä artikkeleita, kuten Vedonlyöntivihjeet ja veikkausvinkit ja Handicap eli tasoitusveto sekä lajikohtaisia vedonlyöntiartikkeleja, joista esimerkkinä käy jalkapallovedonlyönti

Vaikka vedonlyönti ei kiinnostaisikaan, on Urheiluviikossa monia ajankohtaisia juttuja Formula 1:stä, jalkapallosta ja jääkiekosta.

Unibetin tiedote:

SM-nettipokerin Heads Up No Limit Hold’emin voitto Helsinkiin

Maanantaina pelatun nettipokerin Heads Up No Limit Hold’emin SM-tittelin vei helsinkiläinen Eero Lehtinen. SM-kisat jatkuvat vielä tämän viikon huipentuen viikonlopun turnauksiin.
Tänään SM-kisoissa on vuorossa Small Stakes No Limit Hold’em ja torstaina pelataan Pot Limit Omaha Hi-Lon mestaruudesta. Huomisillan mittelössä on mukana myös Heads Upin tuore helsinkiläisvoittaja Eero Lehtinen.

- Heads Upissa pelin taso nousi koko ajan turnauksen edetessä ja finaalissa pelattiin jo ammattimaisen tosissaan. Osaavat pelaajat myös pärjäsivät pisimmälle, maanantaina pöydästä voittajana poistunut Lehtinen kertoo.

SM-kisojen Main Event pelataan 22.11., jolloin Lehtinen kohtaa pelipöydässä muun muassa Amin Asikaisen, Kim Heroldin, Aleksi Valavuoren, Jasper Pääkkösen ja Jussi Heikelän. Kaikkiaan nettipokerin paremmuudesta ja SM-tittelistä pelataan kymmenessä eri lajissa.

Nettipokerin SM-kisat järjestävät Unibet ja Pokerisivut.com.

SM-kisojen pääturnausten alustava aikataulu

10.11. klo 20 Shorthanded No Limit Hold’em €100 + 8 Sekä päälle €10000
11.11. klo 20 Razz €75 + 7 Sekä päälle €4000
12.11. klo 20 Limit Hold’em €75 + 7 Sekä päälle €4000
14.11. klo 20 Small stakes Pot Limit Omaha €30 + 3 Sekä päälle €2000
15.11. klo 20 Pot Limit Omaha €200 + 12 Sekä päälle €15000
16.11. klo 20 Heads Up No Limit Hold’em €100 + 8 Sekä päälle €10000
18.11. klo 20 Small stakes No Limit Hold’em €30 + 3 Sekä päälle €2000
19.11. klo 20 Pot Limit Omaha Hi-Lo €75 + 7 Sekä päälle €4000
21.11. klo 20 Seven Card Stud €75 + 7 Sekä päälle €4000
22.11. klo 18 No Limit Hold’em MAIN EVENT Deepstack €300 + 15 Sekä päälle €30000
23.11. klo 20 No Limit Hold’em BIGSHOTS €3000 + 0 Sekä päälle Unibet Open paikkoja

Urheiluviikko esittelee sivustollaan useita vedonlyöntiyhtiöitä. Unibetin lisäksi sivustolta löytyvät muun muassa Nordic Bet-, Betsson- ja Betway-esittelyt. Ne kaikki tarjoavat suomenkielistä asiakaspalvelua. Jos englannin kieli on hallussa, kannattaa kokeilla myös vedonlyöntiyhtiöitä Bwin.com ja Bet365.